Isyyden selvittäminen
Jos avioliiton ulkopuolella syntyneelle lapselle haluaa samanlaisen oikeudellisen aseman kuin avioliitossa syntyneelle, on isyys vahvistettava joko siten, että isä tunnustaa lastenvalvojalle olevansa lapsen isä tai siten, että isyys vahvistetaan oikeudenkäynnissä tuomioistuimen päätöksellä.
Isyys selvitetään vasta sen jälkeen kun lapsi on syntynyt. Lastenvalvoja ottaa äitiin yhteyttä saatuaan maistraatilta tiedon lapsen syntymisestä. Myös äiti voi ottaa yhteyttä lastenvalvojaan. Isyyden selvittämistä ei aloiteta mikäli äiti katsoo, ettei selvittäminen ole lapsen edun mukaista tai jos isyyden selvittäminen on mahdotonta.
Isyyden selvittämisen tarkoituksena on hankkia kaikki ne tarpeelliset tiedot, joiden perusteella voidaan todeta kuka lapsen todellinen isä on. Nämä tiedot hankitaan kuulemalla äitiä ja mahdollista isää sekä tarvittaessa veritutkimuksilla. Jos avioliiton ulkopuolella syntyneen lapsen isyys on epävarma, on parasta tehdä veritutkimukset ennen isyyden tunnustamista. Lastenvalvojalta saa tällöin lähetteen ilmaisiin tutkimuksiin.
Isyyden selvittäminen kuuluu sen kunnan lastenvalvojalle, missä äidillä on kotipaikka. Lastenvalvojan luona laaditaan selvittämispöytäkirja sekä isän tunnustamisesta että äidin kuulemisesta. Asiakirjat lähetetään käräjäoikeuteen tuomarin vahvistettaviksi. Mikäli mies ei vapaaehtoisesti tunnusta isyyttään, isyyden vahvistamiseksi nostetaan kanne, mikäli lapsen äiti niin haluaa. Lastenvalvoja vie tällöin asian tuomioistuimen päätettäväksi.
Isyyden vahvistamisen jälkeen lapsi saa isäänsä ja isänpuoleisiin sukulaisiinsa nähden oikeudellisesti pätevän sukulaisuussuhteen. Esimerkiksi lapsi voidaan kastaa isän nimelle, lapsella on oikeus saada elatusta myös isältään ja hänellä on oikeus periä isänsä ja isänpuoleiset sukulaisensa. Jos lapsen isä kuolee lapsen ollessa alaikäinen, on lapsella oikeus saada lapselle kuuluvaa perhe-eläkettä ja muita etuuksia isänsä jälkeen.
Kuhmalahden kunnan lastenvalvojana toimii sosiaalisihteeri, puh. 03 5370 184.