Elatustuki
Lapsen elatuksen turvaamiseksi lapselle maksetaan elatustukea sekä ryhdytään tarvittaessa toimenpiteisiin elatusavun perimiseksi, vahvistamiseksi tai muuttamiseksi.
Elatusapua maksetaan lapselle kun:
-
elatusvelvollinen on laiminlyönyt elatusavun suorittamisen
-
isyyttä avioliiton ulkopuolella syntyneeseen lapseen ei ole lainvoimaisesti vahvistettu
-
elatusapua ei ole voitu vahvistaa samanaikaisesti isyyden vahvistamisen kanssa, kuitenkin enintään 6 kk isyyden lainvoimaisesta vahvistamisesta
-
elatusapuvelvollisuus on ratkaistu täytäntöönpano-kelpoisella sopimuksella, päätöksellä tai tuomiolla, elatusapua ei ole vahvistettu suoritettavaksi elatusvelvollisen puutteellisen elatuskyvyn vuoksi, taikka elatusavun määrä on mainitusta syystä vahvistettu elatustuen määrää pienemmäksi
-
ottovanhempi on yksin ottanut lapsen ottolapsekseen, eikä lapsi ole ottovanhemman puolison lapsi tai ottolapsi taikka sellaisen henkilön lapsi, jonka kanssa ottovanhempi elää avioliitonomaisissa olosuhteissa
Elatustukea haetaan sen kunnan sosiaalilautakunnalta, missä lapsi asuu vakituisesti (kotikunta). Täysimääräisen elatustuen määrä on vuonna 2006 lasta kohden 118,15 e/kk.
Kun elatustukea maksetaan elatusavun suorittamisen laiminlyönnin perusteella, elatusavun ja sen viivästyskoron perintä siirtyy sosiaalilautakunnalle.
Elatusvelvollisella on oikeus hakea elatustuen perimättä jättämistä, mikäli elatusavun maksamatta jättäminen on johtunut elatusvelvollisen sairaudesta, vammaisuudesta, sellaisesta työkyvyttömyydestä johon hän itse ei ole syypää, taikka muista niihin verrattavista syistä.