Lähde kotikylän raitille
Random header image... Refresh for more!

Kuhmalahden kunnan ympäristötoimen johtosääntö

1§ TOIMINTA-AJATUS

Ympäristölautakunnan toiminta-ajatuksena on edistää hyvää alueidenkäyttöä ja rakennustapaa niin, että siinä luodaan edellytykset hyvälle elinympäristölle sekä edistetään taloudellisesti, sosiaalisesti, egologisesti ja kultuurillisesti kestävää kehitystä.

Tavoitteena on myös turvata jokaisen osallistumismahdollisuus asioiden valmisteluun, suunnittelun laatu ja vuorovaikutteisuus, asiantuntemuksen monipuolisuus sekä avoin tiedottaminen käsiteltävinä olevista asioista.

Ympäristölautakunta toimii kunnassa rakennusvalvontaviranomaisena. Ympäristölautakunnan toiminta-ajatuksena on myös valvoa maa-aines- ottoa, huolehtia kunnan ympäristönsuojelutehtävistä ja tiehallinnosta asemakaavateitä lukuunottamatta, sikäli kuin ei toisin ole säädetty ja määrätty. Lisäksi ympäristölautakunta huolehtii palo- ja pelastoiminnan ja liikennelautakunnan tehtävistä.

2§ LAUTAKUNNAN KOKOONPANO JA ESITTELY

Kunnanvaltuusto valitsee lautakuntaan 5-7 jäsentä ja kullekin henkilö- kohtaisen varajäsenen valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnanvaltuusto nimeää valituista puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Asiat ratkaistaan lautakunnan kokouksissa rakennustarkastajan esittelystä paitsi palo-, vss- ja öljyntorjuntatoimeen liityvissä asioissa kunnan palo- ja vss-päällikön esittelystä.

Rakennustarkastajan poissaollessa tai esteellisenä ollessa asiat ratkaistaan palo- ja vss-päälikön esittelystä. Palo- ja vss- päällikön poissa ollessa tai esteellisenä ollessa asiat ratkaistaan rakennustarkastajan esittelystä. Molempien esittelijöiden poissaollessa tai esteellisenä ollessa asiat ratkaistaan puheenjohtajan selostuksen pohjalta.

3§ LAUTAKUNNAN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA

Ympäristölautakunnan tehtävänä on:

1. Huolehtia maankäyttö- ja rakennuslaissa ja -asetuksessa rakennus- lautakunnalle säädetyistä seuraavista tehtävistä:

- myöntää rakennusluvat (130§ ja 21§)

- maisematyölupa (130§)

- aloittamisoikeus lautakunnan päätöksistä (144§)

- päättää rakennuttajavalvonnan, asiatuntijatarkastuksen ja ulkopuoli- sen tarkastuksen hyväksymisestä rakennustyömaalle (151§)

- antaa lausunnon rakennusrasitteista, muuttamisesta ja poistamisesta (158 §)

- antaa lausunnon yhdyskuntateknisten laitteiden sijoittamisista ja poistamisista (161§ ja 162§ )

- päättää kiinteistöjen yhteisjärjestelystä (164§)

- päättää vedenjuoksutuksesta johtuvan haitan korjaamis- tai poistamismääräyksestä (165§ )

- päättää rakennuksen kunnossapitovelvoitteen asettamisesta, purkamismääräyksestä, käyttökiellosta ja ympäristön siistimis- määräyksestä (166§)

- päättää rakennelman/laitoksen poistomääräyksestä (168§)

- päättää rakennustyön loppuunsaattamismääräyksestä (170§)

- päättää vähäisestä poikkeuksesta rakennuslupa-asian yhteydessä (175§)

- päättää keskeyttämispäätöksen pysyttämisestä (180§)

- päättää uhkasakon ja teettämisuhan asettamisesta (182§)

- tekee ilmoituksen syytteen nostamiseksi (186§)

- käsittelee oikaisuvaatimukset (187§)

- tekee valituksen lääninoikeuden kumoamis- tai muutamispäätöksestä lupa-asiassa (190§)

- tekee ajanmukaisarvioinnin ellei kaava vanhentunut

- antaa lausunnon poikkeuslupaan

2. Huolehtia ympäristönsuojelulainsäädännössä ympäristönsuojelu- lautakunnalle säädetyistä tehtävistä.

3. Antaa lausunnon maa-aineslupiin.

4. Huolehtia yksityistielaissa ja -asetuksessa tielautakunnalle säädetyistä tehtävistä.

5. Huolehtia palo- ja vss-laissa ja asetuksissa määrätyistä tehtävistä.

6. Huolehtia öljyntorjuntatehtävistä.

7. Huolehtia kunnan toimesta tapahtuvasta liikenneturvallisuudesta ja liikenneasioista tiedottamisesta.

8. Päättää muistakin asioista, jotka ovat tarpeen lautakunnan vastuu- alueen tehtävien hoitamiseksi ja asetettujen tulosten saavuttamiseksi.

4§ VIRANHALTIJOIDEN TEHTÄVÄT JA RATKAISUVALTA

Rakennustarkastaja

1. Myöntää rakennusluvan enintään kaksi huoneistoa käsittävälle yksinomaan asuintarkoitukseen käytettävälle rakennukselle, jolle on myönnetty poikkeamislupa.

2. Myöntää luvat olemassa olevien asuntojen talousrakennuksille 60 m2:n asti ja maanviljelystilojen talousrakennuksille 200 m2:n asti, sekä tilapäisille rakennuksille ellei lupaa haeta suunnittelutarvealueelle.

3. Myötää rakennusjärjestyksessä mainittavat toimenpideluvat, purkuluvat ja rakennusluvanjatkamiset.

4. Hyväksyy ilmoitukset, jotka tehdään hankkeista, jotka eivät vaadi muuta lupaa tai määrää tarvittaessa luvan haettavaksi.

5. Päättää rakennustyön vastaavan työnjohtajan ja erityisalan työnjohtajan hyväksymisestä.

6. Määrää maksun yksittäistapauksissa.

7. Myöntää rakennusluvan tilapäiselle rakennukselle.

8. Tekee keskeyttämispäätökset.

9. Rakennustuotteiden markkinavalvonta tehtävät.

10. Päättää irtaimen omaisuuden hankkimisesta lautakunnan ja sen alaisen henkilöstön tarpeisiin lautakunnan vahvistamissa rajoissa.

11. Määrää rakennustyön valvonnasta ja kokoontumishuoneistojen tarkastamisesta perittävät maksut.

12. Määrää maa-ainesoton valvonnasta perittävän vuotuisen valvonta- maksun.

13. Myöntää luvat vähäisille rakennusluvan muutoksille.

14. Myöntää luvan sellaisen kantavan rakenteen tai uutta hormijärjes- telmää vaativan tulisijan muutokseen, jonka toteuttamista ei voida pitää uudisrakennuksena tai lämmityslaitoksen muutamiseksi öljylämmitteiseksi.

15. Päättää muistakin asioista jotka ovat tarpeen vastuualueen tehtävien hoitamiseksi ja asetettujen tulosten saavuttamiseksi.

Palo- ja vss-päällikkö

1. Johtaa ja valvoo palo- ja pelastustointa sekä öljyntorjuntaa.

2. Päättää vss-henkilöstön varaamisesta kunnan vss-organisaatioon.

3. Osallistuu rakennusvalvonnan tarkastuksiin asiantuntijana ja huolehtii oman toimialansa tarkastuksista.

4. Päättää palo- ja pelastustointa sekä öljyntorjuntaa koskevista hankinnoista lautakunnan vahvistamissa rajoissa.

5. Päättää muistakin asioista, jotka ovat tarpeen vastuualueen tehtävien hoitamiseksi ja asetettujen tulosten saavuttamiseksi.

5§ MUUT MÄÄRÄYKSET

Muilta osin noudatetaan kunnan hallintosääntöä, taloussääntöä ja virkasääntöä sekä muita valtuuston päättämiä määräyksiä.

6§ VOIMAANTULO

Tämä johtosääntö tulee voimaan kun valtuusto on sen hyväksynyt.

1§ Kunnanhallitus toimii kunnassa…

2§ Kunnanhallituksen tehtävät ja ratkaisuvalta

1. Laatii kerran vuodessa kaavoituskatsauksen ja tekee asemakaavan ajanmukaisuuspäätökset (7§ ja 60§).

2. Rakennuskiellon määrääminen ja pidentäminen yleis- tai asemakaavan vireillä ollessa (53§).

3. Päättää kaava-alueiden teiden ja katujen rakentamissuunnitelmien hyväksymisistä ja muista toimenpiteistä, jotka ovat tarpeen ylä- ja alapuolisten johtojen, laitteiden ja rakenteiden yhteen sovittamiseksi (159§, 161§, 84§, 85§, 86§, 89§ ja162§).

4. Päättää muun yleisen alueen toteuttamissuunnitelmasta (90 §).

5. Antaa rakentamiskehoituksen ja pitää julkista luetteloa rakentamiskehoituksen saaneista (97§) .

6. Päättää maanomistajille määrättävistä alueiden korvauksista ( 105§).

7. Päättää toimenpiderajoituksen määräämisestä yleiskaavan laatimista varten (128§ ja 38§).

8. Tekee suunnittelutarveratkaisut rakennusluvan yhteydessä (137§).

9. Päättää poikkeusluvasta (171§).

10. Tekee valituksen kaavaa tai rakennusjärjestystä koskevasta lääninokeuden kumoamis- tai muuttamispäätöksestä (191§).

11. Tekee valituksen alueellisen ympäristökeskuksen poikkeamispäätöksestä ja erillisestä tonttijaosta (193§ ja 194§).

12. Päättää maa-ainesluvista, toimenpideluvista, vakuudesta, lupaehtojen muuttamisesta ja valvontamaksusta maa-ainesten otossa.

13. Ilmoittaa vuotuiset maa-ainesottomäärät.

15. Antaa lausunnon maa-aineslupapäätöksestä koskien toista kuntaa.

Kunnanvaltuuston tehtävät ja ratkaisuvalta

1§ Päättää rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä (21§).

2§ Hyväksyy rakennusjärjestyksen (15§).

3 § Hyväksyy yleiskaavan ja asemakaavan (37§ ja 52§)

4§ Hyväksyy erillisen tonttijaon (79§).

5§ Päättää kehittämisalueeksi nimeämisestä (110§).

6§ Päättää lupa- ja valvontamaksutaksoista (145§).

7§ Tekee päätöksen ympäristökeskuksen oikaisukehoitukseen kaava-asiassa (195§).

8§ Tekee esityksen rakennuksen suojelemiseksi ja antaa lausunnon suojeluasiassa (7.2§ ja 8§).