Veini Rantala 1908-1985, Savimaan teollisuusmies.

Eri aikoina on maaseudun kylillä ja kujilla ollut erilaisia yrittäjiä, käsityöläisiä ja muuta toimeentuloaan hankkivaa porukkaa.

Eräs aikakautensa merkkihenkilö oli Vehkajärven Savimaalla asuva Veini Rantala, jota voi pitää suhteutettuna aikaansa ja paikkaansa merkittävänä teollisuusmiehenä yhdessä vaimonsa Hilman kanssa. Lapsia oli perheessä Hilkka, Pirkko, Sirkka ja Helena tyttöjä kaikki.

Veini teki pilkkeet häkäpönttöihin

Minulla ensimmäisiä kosketuksia Veini Rantalaan oli kun heti sota-ajan jälkeen, isäni Mauri Erola ajoi Salmi Kallen linja-autoa ( nyk. Luopioisten Linja ) olin mukana vähän niin kuin repsikkana, poikkesimme ottamaan Veiniltä pilkkeitä häkäpönttöä varten, linjurit ja muutkin autot kulkivat häkäkaasun avulla, jota saatiin polttamalla pilkkeitä auton häkäpöntössä.

Veini esitteli pilketeollisuuttaan avoimesti. Jos oikein muistan, niin koivuhalot pätkittiin sirkkelillä, jota pyöritti vanha lokomotiivi eli nk. höyrykone. Pituus pilkkeillä oli noin 5-10 cm.. Sitten pilkkeet halkaistiin ja niitä oli halkomassa ja siirtelemässä sekä pusittamassa useita henkilöitä mm Raivolan evakoita. Tämä pilkeverstas oli jonkinlainen riihirakennus. Pilkkeet kuivattiin jotenkin ennen pussitustaan. Muistan, että kuljettajat keskenään manailivat pilkkeiden kosteutta. Veini ainakin yritti parhaansa, olipa polttaa muutaman kerran koko verstaansa pilkkeitä kuivatessaan,

tietääkseni kerran kuivaamo paloi maan tasalle. Oli miten oli mutta pilkkeitä piti saada, jotta logistiikka pelaisi. Luulen, että kuivien halkojenkin eli raaka-aineen saaminen oli hankalaa, koska niiden tekijöitä ei tahtonut olla. Pilkepaperipussin koko lienee ollut. 50 lt. ja painoi ainakin hurjasti.

Veinin pilketeollisuuden alussa pätkittiin halot pokasahalla, mutta kun kysyntää oli niinpä Veini hommasi sirkkelin ja sitä pyörittämään lokomotiivin. Koneellinen tuotanto alkoi.

Tunnettuja lokomotiivin masinisteja olivat Jaakko Lähteenmäki ja Antti Tolonen.

Oli pojilla hikinen homma kun kantoivat vettä järvestä höyrykoneeseen, jonka jano oli

rajaton ja syöttivät puuta sen tuliseen kitaan kuutiokaupalla.

Tavaran Veini kuljetti hankkimallaan Letukkakuormurilla, joka kulki oman tuotannon voimalla, pilkkeillä – kuinkas muuten.

.

Saha syntyi, kun häkäpöntöt häipyivät

Häkäpöntöt häipyivät 40 luvun loppupuolella ja niiden mukana pilketeollisuus.

Veini Rantala haistoi ajan tuulet ja ryhtyi suunnittelemaan uutta teollisuutta.

Asuimme ennen Savimaalle tuloa Näppilän talon Hönnilässä. Muistan vuonna 1946, kun Veini oli tullut käymään Näppilään ja kohde oli Näppilän kotitarvesaha. Kauppisen perhe oli ostanut Näppilän talon 1923, he olivat muuttaneet sinne Kuhmoisista, Pukkalan talosta, jonka poikia Näppilän isäntä Kaarle Kauppinen 1886-1963 oli. Pukkalan talo oli Kuhmoisten ykköstaloja monessakin mielessä, pidettiinhän paikkakunnan käräjätkin siellä. Kaarle Kauppinen oli Vehkajärvellä tunnettu suuresta tietämyksestään ja siis kylän arvohenkilö, jolta saatiin tarpeellista tietoa eri asioihin. Näppilän talo oli palanut 1933 ja uusi piti saada tilalle ja niinpä Kaarle isäntä pisti töpinäksi ja rakensi tilalleen kotitarvesahan, jolla sitten sahattiin uuden pytingin tarveaineet ja vuosien aikana paljon muuta. Vehkajärvellä ei ollut muita sahoja (Porraskosken saha, kävi vesivoimalla ja vain keväisin). Niinpä Veini tuli Näppilään ja olin silloin paikalla kun hän Kaarlen kanssa tutkiskeli Näppilän sahaa ja muistan selkeästi kun isäntä sanoi, että älä missään tapauksessa hommaa tällaisilla terillä varustettua sahaa ( terät oli niitattu jonkinlaisiin kiinnitysvarsiin ). Veini otti varteen sen ja muunkin tiedon. Sitten kun muutimme Multimäkeen ja olin Veinillä jonkinlaisena apupoikana Hän oli rakentanut raamisahan ja sahattavaa riitti. Tarvittiin lautaa monennäköisiin tarpeisiin. Sota oli pysäyttänyt kehitystä joka nyt sai jatkua. Lokomotiivi hoiteli päreitten tekoa ja sahaa varten tarvittiin kuuladieselmoottori, jonka hän oli hommannut jostain romutuksesta, mutta ihme ja kumma hän sai sen toimimaan.

Kone korjattiin kotikonstein

Kuten totesin olin hoitelemassa joskus sahalla tärkeää moottorinhoitajan hommaa.

Jos oikein muistan kuula piti pitää oikeassa lämmössä vesiannostelun avulla.

Kerran kuitenkin kun sahaus oli tyylikkäästi menossa eikä häiriöitä ollut millään linjalla, yhtäkkiä ”porilainen” sanoi irti sopimuksensa ja pysähtyi, Veinin ilme synkistyi ja aloitettiin vian etsintä. Hän aikansa tuumailtuaan aukaisi ilmaventtiilin kannen ja sieltähän vika ilmaantui, yksi jousilevyistä oli poikki. Veini tuli epätoivoiseksi koska tiesi, että saada varaosia koneeseen olivat lähes olemattomat.

Huomasin siinä samassa, että lähellä olevassa parrussa roikkui pokasahan terän pätkä, niin sanoin Veinille, että kokeillaan tehdä tästä. Ja niin Veini katkaisi sopivan pätkän terää ja kiinnitysreikäkin oli kohdallaan.

Eipä aikaakaan kun saha kävi ja Veinin ilme oli kirkastunut.

Saha voideltiin saapasrasvalla

Siihen aikaan kun kaikista oli pulaa, niin myös vaseliinista ja sahan raamit tarvitsivat jatkuvasti rasvaa. Veini neuvokkaana miehenä hommasi suuren erän saapasrasvaa, joidenka pahvikuoret olivat pilaantuneet ja sai tietenkin ne halvalla käyttöönsä. Niinpä Veinin sahan raamit hoideltiin saapasrasvalla. Näin Veini teki moneen rakennukseen tarvittavat päreet, ruodelaudat sekä muut lankut ja laudat.

Kun Vehkajärvelle saatiin sähkö vuonna 1952, niin Veinin energialähde muuttui 3-vaihe-virraksi ja kylällä huomattiin kun käynnistys tapahtui, muuntaja kaiketi oli alimittainen. Mutta kattamispuolellakin muuttui aika ja kattohuopa ja tiili alkoivat viedä alaa ja tietenkin Veini liikemiehenä vaistosi ajan suunnan. Hän jostain sai tietää uudesta betonisesta kattotiili-menetelmästä. Eipä aikaakaan kun hän hommasi laitteen, jolla tehdään sementistä kattotiiliä. näiden teko tuli sitten hänen emäntänsä Hilman hommaksi. Päivävauhti oli 300 kpl. Vielä tänä päivänäkin näkyy kylällä kattoja joissa on Hilman lyömät tiilet. Kyllä siinä oli naisihmiselle melkoinen työ, hoitelihan hän siinä sivussa lehmät, lampaat, kanat, possut ja oliko heppakin vielä. Perhe vaati oman aikansa. Veini Rantala urakoi myös tiilikattoja avaimet käteen periaatteella mm. Sahalahdelle. Apunaan oli hänellä näissä hommissa nokkamiehenä Rainer Juvinmaa.

Pyörän osat Tampereelta

Joskus taisi mennä sahasta jokin laakeri ja Veini valoi uuden, muistan vielä hiekkakaukalon, jossa hän sen operoi. Aikamoista senaikaista yritystä. Veinillä oli myös siinä sivussa polkupyörän korjaustoimintaa. Hoitelin kun, olin repsikkana, hänelle varaosat Tampereelta, jotka hän oli tilannut kampipuhelimella etukäteen. Olikohan se liike Tampereen Polkupyöräliike, Hämeenkadulla SMK:n vieressä. Veini neuvoi minulle näitä polkupyörän korjausjuttuja niinpä esim. pinnoitin itse oman polkupyöräni ja joka toimi pitkään 60 luvulle.

Mainittakoon, että sota-aikana sahattiin Porraskoskella koivulankkua Aaltosen Kenkätehdasta varten (puukenkien valmistukseen). Monta muuta tarinaa, joita ei ole viellä kerrottu sisältyy kylään nimeltä Vehkajärvi.

Tällainen tarina oli Veini Rantalasta, Savimaan teollisuusmiehestä.

Vielä tänäänkin on Veinin sahaharvinaisuus pystyssä ja toimintakunnossa, kiitos siitä Sirkka ja

Rainer Juvinmaalle.

2006-01-08

kirjoittaja Aimo Erola, kotiseutuharrastelija Tampereelta